Referenssit

”Janne taitaa teatterin tuottamisen, ohjaamisen ja visuaalisen suunnittelun kuten myös monien muiden tapahtumien tuottamisen ja toteuttamisen konserteista messuihin. Janne on loistava työntekijä sekä yhteistyökumppani ja hän innostaa myös muita omalla innostuksellaan. Lisäksi Janne on luotettava toimija, minkä hän lupaa, hän myös pitää ja kaiken tämän vielä ajoissa!”
Päivi Majoinen, Pieksämäen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja

”Janne tekee työtä itseään säästämättä ja kelloon katsomatta. Työkaverina hän on kuunteleva ja kannustava, asioita pohtiva professori. Huumoria löytyy myös ja tiukankin paikan tullen Janne säilyttää iloisuutensa ja uskon tekemiseen.”
Sari Siikander, näyttelijä

”Monivuotisen kokemukseni perusteella yhteistyöstä Janne Jämsän kanssa voin sanoa, että hän on eräs motivoituneimmista ja monipuolisimmista toimijoista teatterialalla. Paitsi että Janne Jämsän sosiaaliset taidot ovat erinomaiset, häntä pitkäjänteisempää ja tunnollisempaa sitoutujaa saa hakea. Suosittelen!”
Eeva Eloranta, näyttelijä, ohjaaja ja tuottaja

”Janne Jämsä on yhteishenkeä rakentava, empaattinen ja muut ihmiset huomioon ottava tuottaja, jolla on erinomaiset kommunikaatiovalmiudet. Janne on epäitsekäs, aikaansaava, todellinen yhteisön tuottaja, joka johtaa esimerkillään. Opiskellessaan Janne laajensi määrätietoisesti osaamistaan omalla alueellaan (teatteri) ja yhdisti onnistuneesti opintonsa ja opintojen aikana tekemänsä työn niin, että ne tukivat luontevasti hänen kasvuaan ja kehitystään tuottajana. Janne on uskaltanut myös panostaa ns. mukavuusalueensa ulkopuolelle ja pärjännyt siinä hyvin. Hän osaa analysoida omaa toimintaansa ja pyrkii vahvistamaan heikompia alueitaan. Janne on jalat maassa tyyppi, jolla on vahva tuottajaosaaminen, mutta myös taiteellista silmää. Hän on monessa mukana, myös vapaaehtoisesti. Jannen opintoja eivät pitkittäneet vuoden mittaiseksi venynyt työharjoittelu Poleenin Teatterin tuottajana tai valmistumiskeväänä tehty jalkaleikkaus, jonka vuoksi Janne konkkasi kevään oppitunneille jalka kipsissä.”
Merja Koskiniemi-Laitinen, tutkintovastaava ja Jannen tuutoropettaja Metropolia AMK:ssa

Olen työskennellyt Janne Jämsän kanssa sekä UIT:ssa että Linnateatterissa. Janne on tuottajana sellainen, joka tuo näyttelijälle turvaa. Asiat hoituvat aina välittömästi ja satavarmasti. Rautaisen ammattitaidon lisäksi Jannen rakkaus teatteria kohtaan näkyy siinä, että hän pitää aina taiteellisen henkilökunnan puolta. Myös ohjaajana työskennelleenä Janne ymmärtää, että teatteri lakkaa olemasta, jos näyttelijöitä tai muuta taiteellista henkilökuntaa ei ole. Nuoresta iästään huolimatta koen Jannen isähahmona, johon voi nojata ja luottaa ihan kaikessa.”
Kaisa Hela, näyttelijä

”Olen toiminut vuosina 2015-2017 Turun Linnateatterin taiteellisena johtajana. Tänä aikana Janne Jämsä on toiminut teatterissa useissa vastuullisissa tehtävissä markkinoinnista tuottamiseen ja dramatisoinnista ohjaamiseen. Hän on osoittanut omaavansa hyvät valmiudet toimia ammattiteatterissa. Pienessä teatterissa tehtäväkenttä on laaja. Jämsä sopeutuu hienosti ympäristöön, joka vaatii kovaa osaamista ja dynaamista sopeutumiskykyä.
Jämsän henkilökohtaiset ominaisuudet mahdollistavat työskentelyn vaativissa alan tehtävissä. Hänellä on nuoreen ikäänsä nähden monipuolinen kokemus ja hän on avoin oppimaan uutta. Jannen luovuus ja draaman taju mahdollistavat näkemyksellisen työn näyttämötaiteen parissa.”
Petteri Summanen, käsikirjoittaja-ohjaaja

Olemme työskennelleet Janne Jämsän kanssa 2 vuotta hänen toimiessaan Linnateatterin tuottajana Rantarouvat -nimisessä näytelmässä. Janne on huolehtivainen, tarkka, tunnollinen, luotettava, oppimishaluinen, kuunteleva ja idearikas. Rantarouvat -näytelmän kiertuemyynnin  ja järjestelyt Janne on hoitanut erinomaisesti.
Teatteri kaikkine osa-alueineen on mielestämme Jannen suuri intohimo.”
Jaana Saarinen, näyttelijä
Sinikka Sokka, näyttelijä

”Janne Jämsä on ennen kaikkea luova tuottaja: hän osaa tuottaa sisältöä ja katsoa asioita monesta eri näkökulmasta, mikä on tuottajalle ja taiteentekijälle keskeinen taito. Jämsän vahvuuksiin kuuluu monipuolinen, kriittinen ja tinkimätön osaaminen sekä hallinnollisten että taiteellisten tehtävien parissa. Hän on innostuva, tarkka, kyseenalaistava ja huumorintajuinen työntekijä, joka suhtautuu ammattiinsa intohimoisesti ja itseään jatkuvasti kehittäen”.
Henni Syrjänen, Linnateatterin hallinto- ja talousjohtaja 

”Yhteistyömme Jannen kanssa alkoi syksyllä 2015, jolloin hän aloitti Linnateatterissa tuottajana. Osana hänen työnkuvaansa on vastata lastenteatterikiertue-esitysten tuotannosta ja myynnistä.  Janne on osoittanut olevansa tuottajana visionäärinen ja päämäärätietoinen. Hänen aikanaan työkulttuuri lastenteatterituotannoissa on muuttunut avoimemmaksi, tehokkaammaksi ja selkeämmäksi. Jannen työssä näkyy ajankohtaisen tietotaidon hallinta, hyvä projektinhallintakyky sekä ennen kaikkea hyvä henkilöjohtajuus, jota pidän yhtenä hyvän tuottajan tärkeimmistä ominaisuuksista ja välttämättömänä projektinhallinnan työkaluna. Jannen aikana kiertue-esitysten myyntimäärät ovat kasvaneet ja toiminta on selkeytynyt. Hän on myös kehittänyt omaa ammattitaitoaan aktiivisesti, joka on hyödyttänyt koko teatterin henkilökuntaa.”
Jaakko Loukkola, näyttelijä ja teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK)

 

Mainokset